Coran henkilökunta Hedsonin laitekoulutuksessa

Hedson järjesti jälleenmyyjilleen koulutuksen tehtailleen Ruotsiin

Hedsonin jälleenmyyjien ensimmäisessä osassa Vänerborgissa IRT:n tehtaalla Coran kone- ja laitepuolen edustajat pääsivät tutustumaan UV – ja infrapunakuivaimien suunnittelu- ja valmistusprosesseihin, sekä kokeilemaan vielä julkaisemattomia uusia laitteita. Näistä tuotteista lisää uutisia tulossa myöhemmin vuoden aikana.

Dresterin Dynamic Triple on monipuolinen maaliruiskupesuri.

Arlövissä edustajat tutustuivat maaliruiskupesurien suunnittelu- ja valmistusprosesseihin Dresterin tehtaalla. Koulutukseen osallistuneilla oli myös mahdollisuus olla mukana vaikuttamassa ideoiden ja innovaatioiden, sekä asiakkailta saadun palautteen kautta, uusien tuotteiden kehitykseen ja entistä parempaan asiakaskokemukseen. Osallistujat toivat uusia näkökulmia niin maalaamoiden kuin laitteistojen suunnitteluun ja toteutukseen.

Coran toimitusjohtaja Tom Sandell pääsi myös esittelemään Coran toimintaa maalaamoiden suunnittelun osalta. Maaliensekoitus- ja ruiskunpesuhuoneiden kalustamisesta sekä UV- ja infrapunakuivauksesta pidetyn esityksen jälkeen on eri maiden kollegoillakin näkökulmia Suomessa toimivien korjaamoiden tehokkuudesta ja toimintatavoista.

Tom Sandell esittelee Coran toimintaa.

Lue uutuuksista ensimmäisenä – muista tilata uutiskirjeemme osoitteessa:

https://corarefinish.fi/ajankohtaista/kampanjat/

Pin It on Pinterest