Vauriokorjausala on ottanut rohkeasti askelia uuteen aikakauteen.
Asiakaskuntamme kasvaessa tämä tekee ilahduttavasti uutta tarvetta kumppanuudelle, tekniselle tuelle ja uusien ratkaisujen sujuvaan käyttöönottoon.
Vuosi alkaa haastavissa merkeissä niin logistiikassa kuin toimitusvarmuudessakin. Tässä hetkessä olemme entistä kiitollisempia hyvistä päämiessuhteistamme.
Cora-yhtiöiden toiminta käynnistyi yli 40 vuotta sitten. Olemme monen yhteistyökumppanimme kanssa taivaltaneet matkaa jo vuosikymmeniä. Kehitämme toimintaamme jatkuvasti ja seuraamme toimitusvarmuuttamme sekä tuote- että tärkeysryhmittäin, ja tällä tavalla toimien, varmistamme laadukkaan palvelutason jatkossakin.
Tulevien kuukausien energiakustannukset muodostavat todennäköisesti valitettavan ja samalla huomattavan kuluerän vauriokorjaamoyritykselle, ja tulevan ennustaminen on entistä vaikeampaa.