Tarkka lajittelu tuo säästöjä jätehuollon kustannuksiin

Sekajäte on jätejakeista kallein

Jätteiden kulun työpaikalla on oltava vaivatonta ja turvallista. Avainasemassa ovat oikean kokoiset ja oikein sijoitetut keräysastiat sekä lajittelu. Yritystoiminnasta syntyvä jäte on sen omalla vastuulla ja yrityksen tehtävä onkin tunnistaa, lajitella, varastoida ja toimittaa syntyvä jäte eteenpäin jätehuoltomääräysten mukaisesti.  

Mikäli erittäin suuri osa yrityksen tuottamasta jätteestä päätyy sekajätteeseen (kaatopaikkajäte, kuivajäte), syntyy mahdollisuus säästöihin. Sekajäte on käsittelyhinnaltaan kalleinta, joten siihen kuulumattomien jätejakeiden erottelu kannattaa. Huolellisella lajittelulla on mahdollista harventaa sekajäteastioiden tyhjennysväliä tai pienentää astiakokoa. Vaarallinen jäte (ongelmajäte) on aina kerättävä erilleen muusta jätteestä.

Siisti piha-alue sekä avoimet kulkuväylät ja työskentelytilat ovat toimintasi ensimmäinen käyntikortti. Ovatko ne yrityksessäsi kunnossa?

Jätehuoltomääräykset vaihtelevat alueellisesti, joten kysy oman alueesi ohjeistus jätehuoltoneuvonnasta tai ympäristöviranomaiselta. Paikallisilla jätehuoltoyrittäjillä on omat ohjeensa kuljetuksen järjestämisestä ja tyhjennysvälien aikatauluttamisesta. 

Jätejakeiden erottelu kannattaa

Vauriokorjaamon sekajätteeseen joutuu yleensä energiajätettä (polttokelpoinen jäte), pahvia, paperia ja metallia. Energiajätteen keräilyä ei valitettavasti ole järjestetty kaikilla alueilla, tai sen toimittaminen käsiteltäväksi esim. puristinkontissa on pitkien etäisyyksien vuoksi kannattamatonta. Asia kannattaa kuitenkin selvittää. Keräyspahvin sekä -paperin nouto on yleensä sovittavissa taajamissa. Metalli on jätejakeena mahdollista toimittaa ja myydä vastaanottavalle laitokselle. Kuljetusyrittäjän kanssa voi myös olla sovittavissa maksuton nouto, jolloin kuljetusyritys saa hyödyn metallin myynnistä.  

Uusien lajitteluastioiden hankinta tuo lisäkustannuksia, mutta alkuinvestoinnin jälkeen käytännöllisyys paranee. Myös keräysvälineiden vuokraus on yleensä mahdollista paikallisilta jätehuoltoyrityksiltä.

Lajittelu tutuksi

Energiajäte

Energiajätteeksi sopivat lähes kaikki muovit. Poikkeuksena tästä ovat PVC-muovit (tunnus 03).

Puskurit, ajovaloumpiot, maaliset suojakalvot, tyhjät muoviset maalipurkit ja ruiskutuskupit, styrox, maaliset suojapaperit ja puhdistuspaperit, esikäsittelytilojen ja maalauskammioiden tekstiilisuodattimet, märkä tai likainen pahvi.

Sekajäte

Jäte, jota ei voida laittaa energiajätteeseen tai kerätä hyötyjätteenä. Ei kuitenkaan vaarallinen jäte.

PVC-muovit (mm. ruskea pakkausteippi, muovipressut, letkut, johdot), kumi, biojäte, alumiinia sisältävät materiaalit (mm. kahvipussit), tasolasi (mm. tuulilasit, ikkunalasit), posliini, kovettunut pieni määrä maalijätettä, kovettunut tinneritislaimen sakka.

Vaarallinen jäte

Vaaralliset jätteet tulee säilyttää erillään muusta jätteestä, lukitussa ja katetussa tilassa, tiivispohjaisella alustalla. Jäteastioissa on oltava merkinnät jätelajista sekä vaaramerkinnät.  Yritys vastaa tuottamastaan vaarallisesta jätteestä, kunnes se on toimitettu asianmukaiseen käsittelyyn tai luovutettu jäteluvan omaavalle vastaanottajalle.

Maalit, liimat, lakat, alustamassat, aerosolit, liuottimet, öljyt ja kiinteä öljyjäte, jarru-, kytkin- ja jäähdytinnesteet, akut, paristot, hapot, emäkset, energiansäästölamput, loisteputket.

Hyötyjätteet

Metalli (mm. auton metalliosat, tyhjät metalliset maali- ja liuotinpurkit), keräyspaperi, keräyspahvi, keräyslasi (pullot, purkit), puu, kestopuu.

Pin It on Pinterest