Loimaan Laatuauto panostaa tulevaisuuteen ProcessManager-käyttäjänä

Loimaan Laatuauto on Jouko Hakalan vuonna 1986 perustama autoliike, joka sijaitsee Loimaalla osoitteessa Lamminkatu 7. Nykyisiin tiloihin siirryttiin viereisestä talosta 90-luvun alussa.

Vuonna 2015 yhtiössä tapahtui sukupolvenvaihdos, jolloin omistajiksi tulivat Aapo Hakala, Hanna Kulmanen ja Tuomas Hakala. Toimitusjohtajana toimii Aapo Hakala.

Loimaan Laatuauto on Nissanin ja Skodan virallinen merkkiliike. Yrityksen liikevaihto vuonna 2022 oli 16 miljoonaa euroa. Loimaan Laatuauton vauriokorjaamoa hoitaa korjaamopäällikkö Harri Parikka. Vuonna 2022 yhtiö valitsi kumppanikseen Cora Refinish Oy:n ja tehosti toimintatapaansa.

”Kumppanuuden ansiosta töiden läpimeno on kasvanut, ja materiaalimenekki vähentynyt,” toteaa Harri.

Niko Luontomaa pitää DP4000-pohjamaalia erityisen nopeana ja helppokäyttöisenä.

Niko Luontomaa pyörittää maalaamoa muutaman kilometrin päässä autoliikkeestä osoitteessa Leppäkuljunkatu 3.

”Rapidmatch Go -spektrofotometri toimii mallikkaasti värin etsinnässä, ja koko ajan enemmän yleistyvät 3-kerrosmaalit on helppo ruiskuttaa PPG EnviroBase -maaleilla”, toteaa Niko.

Niko pitää myös märkää märälle DP4000-pohjamaalia yhtenä PPG:n parhaimpana tuotteena helppokäyttöisyyden ja nopeutensa ansiosta. Asiakkaiden vastaanotto on autoliikkeen tiloissa osoitteessa Lamminkatu 7.

Yhtiön asiakaskunta koostuu suurimmaksi osaksi yksityishenkilöistä 100 km säteellä ja Turku on suurin lähellä oleva kaupunki. Aapo Hakala toteaakin, että menestyksen avaimina ovat hyvät, toimivat tuotteet ja tehokkaat toimintatavat.

Yritys haluaa olla kehityksen kärjessä, ja tulevaisuuteen on panostettu: maalaamo otti käyttöön ProcessManager-varastonhallintajärjestelmän. Järjestelmän avulla maalari pystyy keskittymään paremmin työntekoon, kun maalien ja tarvikkeiden tilaamiseen ei mene ylimääräistä aikaa. Tavoitteena on nopeuttaa työntekoa ja pienentää varaston arvoa sekä maksaa vain siitä, mitä kuluttaa.

Toimitusjohtaja Aapo kokee, että alan kehitys on mullistavassa vaiheessa uusien käyttövoimien ollessa markkinoilla: toisia suositaan ja toisia morkataan. Koko autoala on myllerrysvaiheessa, mutta positiivisesti ajatellen tämäkin vaihe normalisoituu ajan kuluessa pitkällä tähtäimellä. Tilaa jää kalenterissa kuitenkin myös harrastamiselle. Aapo nauttii vapaa-ajallaan futsalista ja jalkapallosta.

Pin It on Pinterest