Ajankohtaista syyskuu 2022

Cora ruskamaratonilla

CoraSport tiimiläiset harrastavat aktiivista työkykyä ja terveyttä edistävää liikuntaa. Tiimipäiviä vietettiin syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna osallistuen jo yhdeksättä kertaa Levin Ruskamaraton tapahtumaan. Tällä kertaa koko kymmenen hengen joukkue koostui Coran henkilökunnasta.

Tiimipäivät käynnistyivät perjantaina asiakaspalvelun kehittämiseen liittyvällä valmennusjaksolla ja illalla harrastettiin tiimihengen nostatusta frisbeegolf-radalla. Toisin sanoen perjantaina lämmiteltiin tulevaa urakkaa varten.

Perjantaina keskityttiin asiakaspalvelun avaintekijöihin valmennuskonsultin johdolla.
Valmiina lähtöön! Coranpesä tarjoaa mahtavat puitteet sekä koulutukseen että liikuntaan. Coranpesää vuokrataan Kanta-asiakkaille VIP-kausialennuksin.

Lauantaina oli luvassa juoksutapahtuma. Kaikki osallistujat juoksivat vähintään 10 km, osa puolimaratonin eli noin 21,1 km. Juoksun jälkeen kaikille maistuivat afterit, sauna ja poreallas. Henkilöstöllä oli superhauskaa ja Corassa on reipasta ja hyväkuntoista väkeä töissä.

Ensi vuonna on Ruskamaratonin 40. juhlavuosi. Silloin on myös kymmenes kerta, kun CoraSport osallistuu tiiminä juoksuun. Luvassa on huikean hauska liikuntatapahtuma, joten tule sinäkin mukaan! Kysy tapahtumasta lisää edustajiltamme.

Pin It on Pinterest